Johdanto
Klassikoksi kutsutaan teosta, joka kiinnostaa ihmisiä sukupolvesta toiseen ja jolla on pysyvä arvo. Saksassa vuonna 1929 ilmestynyt sotaromaani Länsirintamalta ei mitään uutta (saks. Im Westen nichts Neues) on yksi monista klassikkoaseman saavuttaneista kirjoista.
Sodanvastaisen teoksen on kirjoittanut useasti ensimmäisessä maailmansodassa haavoittunut Erich Maria Remarque.
Myöhemmin kirja on käännetty 32 eri kielelle, ja suomennus ilmestyi jo samana vuonna alkuperäisen version kanssa (WSOY, 1929).
Sotaromaanin kirjasta tekee sen aihe, sota. Remarque on kirjoittanut kirjan omien kokemuksiensa pohjalta, jonka takia hän on onnistunut kuvaamaan sotaa yksityiskohtaisesti, ja kirjan henkilöiden ajatukset ja tunteet ovat aitoja ja uskottavia.
Kirjassa seurataan joukkoa rintamalle joutuneita saksalaisnuoria, ja heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan ensimmäisessä maailmansodassa 18-vuotiaan Paul Bäumerin näkökulmasta.
Ote
Tässä teoksessa muutos on keskeinen asia. Kirjan alussa kuvataan nuorten koulutusta, jolloin kukaan heistä ei vielä ollut kokenut sotaa kaikessa karmeudessaan. Tällöin heidän suurimpana huolenansa on lähinnä heitä simputtava korpraali Himmelstoss, josta kukaan ei pidä.
Nuorien keskikouluopettaja on innostanut poikia lähtemään mukaan sotaan ja tehnyt selväksi, että heistä tulee sankareita sotaan liittyessään.
Vasta 18-vuotiaat nuoret ovat vielä täynnä elinvoimaa ja unelmia, eivätkä ole lainkaan tietoisia siitä, mikä heitä rintamalla todella odottaa. Seuraavassa hetkessä he ovat yksin ajatuksineen eturintamalla.
Toveri toisensa jälkeen kaatuu, ja sota paljastaa kasvonsa kerralla kokonaan. Ylimääräistä ruokaa ei enää olekaan niin kuin ei myöskään vapaa-aikaa.
Olosuhteiden rajun muutoksen takana on hyödyttömät ja veriset taistelut sekä taukoamaton kranaattien pauke, joka on nuorille jotain aivan uutta.
Konekiväärien ja liekinheittimien tulessa nuorten ihanteet sankaruudesta murskautuvat pirstaleiksi. Jatkuva asemasota vie kaikkien voimat, ja kirjan loppua kohden epätoivo valtaa kaikkien mielet.
Päähenkilö Paul ymmärtää, että sota voi viedä häneltä kaiken. Paul tulee rintamalla hyvin epätoivoiseksi ja jopa välinpitämättömäksi. “Yksitoikkoisesti heiluvat autot, yksitoikkoisina kaikuvat huudot, yksitoikkoisesti valuu sade”, Paul kuvailee (s.62).
Hän usein myös pohtii, mitä hän tekee sodan jälkeen. Tunteiden ja ajatusten rajun muutoksen aiheuttaa kuolema, joka on alituisesti läsnä.
Viimeinen niitti Paulille on, kun hän joutuu surmaamaan samaan kranaatinkuoppaan syöksyvän vihollisen puukolla.
Kirjassa sotaa kuvaillaan kaunistelematta, joten itsekin jäin pohtimaan sitä, miten sota todellisuudessa muuttaa ihmistä. Voiko kukaan elää vakaata elämää sodan jälkeen?
Vastaa