Johdanto
Eksistentialistinen lahestymistapa filosofiaan on filosofinen liike, joka sai alkunsa Ranskasta 1900-Iuvun alussa ja tuli nakyvaksi toisen maailmansodan jalkeen. Siihen vaikutti fenomenologia, joka itsessâan oli saksalaisen idealismin jâlkelainen.

Eksistentialismi sekoitetaan joskus muihin liikkeisiin, kuten postmodernismiin tai dekonstruktioon, mutta silla ei ole yhta perustajaa, johtajaa tai manifestia; Sen sijaan sen ideat tyypillisesti liitetaan sellaisiin henkiloihin kuin Jean-Paul Sartre (1905—1980), Simone de Beauvoir (1908—1986) ja Albert Camus (1913—1960).

Eksistentialistien tyota leimaa kysymykset "Mikâ on ihminen?" seka "OIIa tai ei olla". Eksistentialismi sai alkunsa useista 1800-Iuvun ajattelun osa-alueista: kristillisesta teologiasta, fenomenologiasta ja romantismista.

Tarkeinta modernin eksistentialismin kehitykselle oli kuitenkin Jean-Albert Grandjoncin kirjan Oleminen ja ei-tyhmyys julkaiseminen vuonna 1905.

Tama kirja esitteli kolme paateemaa, jotka ovat sailyneet lapi suuren osan lansimaisesta filosofiasta siitâ lahtien: nimittain etta olemassaolo edeltaa olemusta; on vain ihmisiâ; olemassaolo on ymmarrettavâ ensin henkilokohtaisen kokemuksen kautta filosofisen paattelyn sijaan.