Johdanto
YK eli yhdistyneet kansakunnat on maailmamme merkittävimpiä järjestöjä ja sitä se on ollut perustamisvuodestaan 1945 lähtien.

Perustamisvuodesta jo itsessään voi päätellä tiettyjä seikkoja liittyen YK:n perustamiseen.

Vuosi 1945 on ihmiskuntamme historian tuhoisimman sodan, toisen maailmansodan päättymisvuosi.

Yksi tärkeimmistä syistä YK:n perustamiseen olikin tuon aikaisten johtajien halu löytää keinot rauhan luomiseen ja sotien estämiseen tulevaisuudessa, siksi YK perustettiin maailman eri kansakuntien yhteistyöjärjestöksi.

YK:lla oli jo perustusvuotenaan 51 jäsenvaltiota, joista monet olivat senaikaisen maailman merkittävimpiä.

Ote
Turvallisuusneuvosto on yksi YK:n merkittävimmistä päättävistä elimistä ja poikkeuksellisesti sen päätöksenteko sitookin kaikkia jäsenmaita.

Koska nykyään YK:ssa on 193 jäsenvaltiota, sitä voidaan pitää maailmanrauhan ylimpänä vartijana ja äärimmäisen merkittävänä auktoriteettina kansainvälisessä politiikassa.

Turvallisuusneuvoston nimestäkin voi jo päätellä, että se käsittelee kysymyksiä koskien rauhaa ja turvallisuutta. Siinä on 15 jäsentä, joista viisi on pysyviä jäsenmaita.

Näitä ovat Venäjä, Kiina, Ranska, Yhdysvallat ja Iso-Britannia. Yleiskokous valitsee 10 muuta vaihtuvaa jäsenmaata kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Yksi oleellinen osa turvallisuusneuvostoa on erityisesti kylmästä sodasta tunnettu pysyvän jäsenmaan veto-oikeus, jolla se voi kumota päätöslauselman hyväksymisen pelkästään yhdellä ”ei”-äänellä.

Päätöslauselman hyväksymiseen vaaditaan yhdeksän jäsenen ”kyllä”-ääni.

Taloudellisen ja sosiaalisen yhteistyön sekä kehityksen hoitaa Talous- ja sosiaalineuvosto (ECOSOC), sen alaisena toimivat monet erityisjärjestöt kuten UNESCO, FAO ja Maailman terveysjärjestö WHO. Sillä on kerralla 54 jäsenmaata.

Huoltohallintoneuvoston tehtävänä oli edistää dekolonisaatiota auttamalla siirtomaita saavuttamaan itsenäisyyden. Se lopetti toimintansa vuonna 1994 Palaun itsenäistyttyä.

Haagissa sijaitsevan Kansainvälisen tuomioistuimen tehtävänä on käsitellä valtioiden välisiä kiistoja ja niiden ratkaisua.

Sen tuomiot ovat lainvoimaisia, sillä jäsenvaltion päättäessä jättää jokin asia tuomioistuimen käsittelyyn tämä samalla sitoutuu noudattamaan sen päätöstä.