Johdanto
Tunnilla puhuessamme moraalin piiristä, päädyin ajattelemaan omaa moraalin piiriäni. Mitkä kaikki asiat päätyvät oikeasti piiriini, eivätkä vain paperilla.

Helppoahan se olisi väittää omaan moraalin piiriin kuuluvan eläimet, mutta sekasyöjänä en voi tämänlaista väitettä edustaa.

Onko kaksinaismoralismia syödä lihaa ja silti väittää olevansa eläinrakas ja eläinten olevan moraalisubjekti juuri minulle? Mielestäni useampi voi todeta olevansa juuri tässä tilanteessa ja olevansa kaksinaismoralisti.

Se, etten laittaisi tiettyjä eläimiä moraalipiirini sisään, saisi minut kuulostamaan julmalta. Siispä päätin tunnilla piirrettyyn ympyrään sijoittaa lehmän puoliksi sisälle, puoliksi ulos.

En halua tahallaan omilla teoillani aiheuttaa eläimille tuskaa enkä ole ihminen, joka kävelisi ympäriinsä pahoinpidellen lehmiä ja sikoja. Syön kuitenkin molempia edellä mainittuja eläimiä.

Ote
Olen moraalinen agentti. Minua voi siis pitää moraalisesti vastuullisena teoksistani ja päätöksistäni. Tutkiessani Mitä moraalin piiriin kuuluu?

-Preziä, totesin todellakin olevani moraalisesti vastuussa suurimmasta osasta elämän osa-alueistani. Syön lihaa, mutta minulla on mahdollisuus toimia toisin ja valita kasvisruokavalio. En käytä

tai tue turkiksia ja minulla on ollut kyky valita vaihtoehdoista ja olla käyttämättä niitä. On kuitenkin tilanteita, joissa en koe olevani vastuussa moraalisesti.

Tunnilla puhuttiin siitä, onko opettaja moraalisesti vastuussa, jos tämä jättää patterin pöydälle, se tipahtaa ja oppilas kompastuu siihen satuttaen itsensä vakavasti.

Kysyttäessä, viittasin kokevani opettajan tässä tilanteessa syyntakeeton. Patterin tippuminen ja oppilaan kompastuminen eivät olleet aiottuja seurauksia.

Itse koen toimijan olevan moraalisesti vastuussa, jos teko on aiottu. Tietenkään ”se oli vahinko” ei aina oikeuta tekoja, mutta se on lieventävä asianhaara.

Mikäli äiti jättäisi leikkuulaudalle terävän veitsen ja perheen pieni taapero ylettyisi siihen ja satuttaisi itsensä ei ”en mä tarkoituksella” aiheuttaisi monessa myöntyvää reaktiota.

Kyseisessä tilanteessa suurimman osan mielestä äidin olisi pitänyt tietää veitsen olevan terävä ja lapsen ulottuvilla.

Mikäli veitsi olisi kuitenkin lapsen ulottumattomissa ja siinä olisi suoja, mutta monen sattuman kautta taapero saisi sen käsiinsä ja satuttaisi itseään, emme syyttäisi äitiä.

Tämänkaltaisia tilanteita on kovin hankala tulkita, sillä tietenkin satunnainen seuraus on lieventävä asianhaara, mutta toimija on kuitenkin vastuussa toiminnasta ja sen seurauksista. Jos tietoisesti jättää veitsen pöydälle, tietäen sen olevan vaarallinen lapselle, on vastuussa teostaan.

Onko olemassa siis yleispäteviä arvoja, jotka pätevät kaikkeen ja kaikkiin riippumatta kulttuurista? Arvo-objektivisti vastaisi kirjan mukaan tähän kysymykseen kyllä.