Johdanto
Ranskalaisen romantiikan ajan kirjailijan Victor Hugon Kurjat (1862) on 1800-luvun alkuun sijoittuva kertomus erilaisten ihmisten yhteenpunotuista kohtaloista.

Katkelma kappaleesta Kevää vaikutus on erinomainen esimerkki romantiikasta kirjallisuudessa, jolle tyypillisiä piirteitä ovat jo tekstipätkän nimestäkin löytyvä
ihmisen läheinen suhde luontoon ja kiinnostus aistien ulkopuolisia asioita kohtaan.

Ote
Vasta useamman päivän kuluttua saamies vastauksen hamuilevaan katseeseensa, eikä paluuta enää ole: “Se mitä hän oli äsken nähnyt

ei ollut lapsen yksinkertainen ja avoin katse, se oli salaperäinen syvyys, -- onneton se, joka silloin sattuu sen katseen kohdalle.”

Romantiikalle ominaisesti katkelma elää luonnosta moninaisten vertauskuvien avulla. “Niin kuin kolme päivää huhtikuussa riittää saamaan puita puhkeamaan täyteen kukkaan

niin oli kuusi kuukautta riittänyt verhoamaan tämän tytön kauneudella. Hänen huhtikuunsa oli tullut.” Miljöönä on keväiseen loistoonsa räjähtävä puisto

joka heijastelee penkillä istuvan nuoren neidon kasvua kohti aikuisuutta. Huhtikuu on kevään heleyttä uhkuva ja kesän lämpöä lupaileva kuukausi, jolla Hugo viittaa Mariuksen ihastuksen kohteeseen.