Johdanto
Suomi on maa, jonka asukkaita usein kutsutaan kansainvälisissä uutislähteissä maailman onnellisimmaksi.

Maamme on kuitenkin eurooppalaisittain niin itsemurha-, masennus- kuin päihdetilastojenkin kärkipäätä.

Vaikka elämmekin edelleen uskottavassa hyvinvointiyhteiskuntassa, voivat monet ihmiset tulotasostaan ja ikäryhmästään huolimatta pahoin.

Samanaikaisesti kun tulokehitykseltään vielä alkupäässä oleva opiskelija tuntee itsensä masentuneeksi ja uupuneeksi, viettää yhä useampi 60-luvun opiskelija rattoisia eläkepäiviään opiskeluaikojen malliin, alkoholia nauttien. Reilulla kädellä, rahaa kun on, eikä ajastakaan ole pahemmin pulaa.

Tuntuu siltä, että tämä menneiden aikojen opiskelija saattoi pitää nuoruusvuosinaan esteenä kaikkien maailman ihmisten onnellisuudelle yksinkertaisesti rauhan vähyyttä.

Rauhaa maailmalle! Suurvallat vaihtuivat ja tunne sodasta vaihtui lopulta kaikkien kansalaisten olohuoneilta teinipoikien tietokoneruutuihin.

Opiskelijamme toiveikkuus vaihtui työkiireisiin ja lopulta jo aamuisin annosteltaviin yömyssyihin. Miten näin pääsi käymään?

Ote
Valitettavan usein turkulaisten julistus joulurauhasta merkitsee kolarilaiselle perheenäidille julistusta sodasta.

Sotatanner kätkeytyy rintamamiestalon sopukoihin, ja sodan loppuratkaisut taas allekirjoitetaan avioerohakemukseen Kemi-Tornion käräjäoikeudessa.

Paljon hyvääkin on tapahtunut. Nykyajan sotatantereet kodeissa ovat kaikkea muuta kuin muutamia vuosikymmeniä sitten.

Eniten tästä onkin kiittäminen juurikin 60-luvun opiskelijoitamme, joiden lapsuudessa veteraanin iltahuuto valitettavan usein merkitsi jotain aivan muuta kuin herkkää itsenäisyyspäiväisin laulettavaa sävelmää.

Ehkä sille oli syynsä, että laulu sanoitettiin vasta 80-luvulla, jo aivan uusien isien aikakaudella. 60-luvun opiskelijamme onnistuivat luomaan perheitä, joissa monista perusasioista voimme vieläkin ottaa mallia.

Näissä perheissä tasa-arvo oli jo kohtuullisella mallilla, yhä useammin äidit kävivät töissä eivätkä olleet isien taloudellisessa kurimuksessa.