Johdanto
Tuula Karjalainen kirjoittaa teoksessaan Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta (2013) Aluksi Tove oli piirtänyt muumien näköisiä hahmoja jo 1930-luvulla

monia vuosia aiemmin (1930) mutta vain itselleen. Tove aloitti muumien piirtämisen päästäkseen pois sotaa ja maailman julmuuksia.

Ote
Vuonna 1950 Toven lähettämässään viestissä Evalle hän pyysi Evaa tutkimaan mahdollisuuksia julkaista kirjoja en ja satuja en julkaisusta Yyhdysvalloissa, Evalle Tove kertoi myös muumitarinoiden saaneen vaikutteita talvisesta metsästä.

Tove halusi saduillaan tuoda lukijoilleen samanlaisen tunteen kuin pienellä lapsella, joka saa da vain olla äidin lähellä, ja kuunnella jännitystarinaa ja olla silti turvassa.