Johdanto
Toteutimme kevättalvella 2019 Sininen ikävä -nimeä kantavan musiikkiteatteriesityksen yhdessä lukiotovereitteni sekä ohjaajanamme toimineen Liisa Lammen kanssa.

Itsetutkiskelua, lukuisia aivoriihiä, holtittomia naurun purkauksia ja kallisarvoisia yhteiselon hetkiä tulvinut projekti oli lukioaikani rikastuttavimpia kokemuksia, jonka muisteleminen nostattaa pintaan yhä hurjan aallon lämpimiä tuntemuksia.

Henkilökohtaisesti koen, että projektin suurinta antia oli ryhmän kanssa tehty yhteistyö sekä sen seurauksena syntyneet ja/tai vahvistuneet siteet kanssanäyttelijöihin.

Yhteen hiileen puhaltaminen alkoi heti ensimmäisellä tapaamiskerrallamme käydessämme kuplivaa keskustelua tulevan spektaakkelin suuntaviivoista.

Vaikka tunsin kurssimme jäsenistä valtaosan jo tuolloin, oli joukossa myös monta sellaista kasvoa, jotka olivat uponneet koulumme ihmisvirtaan jääden itselleni täysin vieraiksi.