Johdanto
Susanna Laarin artikkelissa ”Kirjailija Katja Kettu on pettynyt parisuhteissaan: ’Miehet rakastuvat seksuaalisuuteeni, mutta vaativat keskittymään’”
(MeNaiset 18.10.2018) esitellään kirjailija Katja Kettu. Artikkelissa on useita eri tulkinnallisia syvyyksiä. Pääosin Laari keskittyy kertomaan Ketusta, sekä tapahtumista tämän elämässä
mutta artikkelissa kerrotaan Ketun kautta myös useille ihmisille tutuista ongelmista, kuten muiden ihmisten odotuksista sekä yksinäisyydestä.
Ote
Artikkeli pyörii jatkuvasti Ketun ympärillä, joten sitä voisi tulkita kirjailijan henkilökuvana. Artikkelissa on useita henkilökuvamaisia piirteitä, kuten kuvia henkilökuvan kohteesta eli tässä kyseisessä artikkelissa Ketusta.
Artikkelissa on myös kainalojuttuna faktalaatikko, jossa tuodaan ilmi perustietoja kirjailijasta. Tältä kannalta tulkittuna artikkelin tavoitteena on tuoda suuremman yleisön tietoisuuteen Kettu sekä kirjailijana että ihmisenä.
Keinoina tähän tavoitteeseen pääsemisen eteen on käytetty muun muassa nostoja, jotka pistävät lukijan silmään esimerkiksi lehteä selaillessa.
Vastaa