Johdanto
Oi maamme Suomi! Sauna, lätkä, Cheek ja kaikkea muuta. Tästäkö koostuu hyvinvointivaltioksi ja maailman onnellisimmaksi maaksi nimetty Suomi?

Voiko Suomi olla hyvinvointi valtio, jos se ’’rikko itsemurha ennätyksii’’? Suomi ja suomalaisuus saattaa joillekin olla itsestäänselvyys.

Käydään saunassa, syödään ruisleipää ja juodaan olutta, katsellaan lätkää ja hurrataan aina, kun oma lempijoukkue tekee maalin. Onko se kuitenkaan itsestäänselvyys?

Ote
He ovat kasvaneet väkeviksi yhteydessä ja tulleet yhdeksi kansaksi, jota ei yksikään vieras ole uskaltanut loukata’’.

Tarkoittaako Topelius tällä sitä, ettei kukaan uskaltaisi loukata Suomea ja suomalaisia? Itse olen ainakin huomannut sen

että suomalaiset itse pilkkaavat omaa maataan melko paljon, mutta auta armias, jos joku toinen sanoo jotakin pahaa, esimerkiksi Suomen jääkiekko maajoukkueesta.

Mielestäni kenellä vain pitäisi olla oikeus kertoa mielipide omasta isänmaastaan ilman pelkoa siitä, että kukaan tulee tuomitsemaan sanomisiasi.

Suomi ja suomalaisuus ovat olleet minulle aina se tärkeä asia, joka pitää minua kasassa. Tunnen, että Suomesta saan turvaa, eikä minulta voi koskaan viedä suomalaista identiteettiäni.