Johdanto
Suomen historiassa on ollut monia keskeisiä tapahtumia, joista kaksi merkittävintä ovat Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 sekä sen jälkeinen sisällissota.

Ylen artikkeli ”Itsenäisen Suomen historia” (Yle.fi 9.7.2013) kertoo historiamme merkittävimmistä henkilöistä ja tapahtumista, erityisesti kotimaamme itsenäistymisestä.

Suomen itsenäistymisen tunteminen ja merkityksen ymmärtäminen ovat tärkeä osa nykyihmisen yleissivistystä, koska sillä on monia vaikutuksia meidän tämänhetkiseen elämäämme.

Ote
Nykyajan ihmisille ja etenkin nuorille Suomen itsenäisyys on itsestäänselvyys, josta ei ajatella sen syvällisemmin, koska kyseessä on kuitenkin yli 100 vuotta vanha tapahtuma.

Eero Ojanen pohtii kirjassaan ”Onko meillä malttia sivistykseen” (2000) sivistyksen eri osa-alueita ja niiden merkityksiä. Ojanen toteaa: ”Sivistys liittyy jollain tavalla tietoon tai tietämiseen ja sitä kautta oppimiseen

koulutukseen ja opiskeluun.” Koulussa on tärkeää opiskella asioita Suomen itsenäistymisestä, jotta nykynuoret ymmärtävät

miksi olemme itsenäisiä ja kuinka haastava sekä monimutkainen tapahtumaketju johti itsenäistymiseen. Itsenäistymisen hinta oli todella suuri, koska se vaati hikeä, verta ja sisukasta yrittämistä.