Johdanto
Kävin katsomassa Suomen Kansallisteatterin suurelle näyttämölle käsikirjoitettua Sumu - itsesensuurikomediaa.
Etukäteen tiesin näytelmän olevan Venäjän ja Suomen välistä erityistä suhdetta, politiikkaa ja taloutta koskeva teos, jonka on sekä ohjannut että käsikirjoittanut menestynyt Juha Jokela.
Sen enempää en ollut esitykseen perehtynyt. Tematiikaltaan haastavalta vaikuttava näytelmä yllätti minut monella tapaa.
Ote
Pienen Suomalaisyrityksen työntekijät joutuvat suurten moraalisten kysymysten ja valintojen eteen, kun Venäjän toiminta osoittautuu monin tavoin hämäräksi.
Missä määrin voimme olla taloudellisessa yhteistyössä Venäjän kanssa, tukematta nykyhallinnon diktatuurimaista valtapolitiikkaa ja ihmisoikeusloukkauksia?
Me suomalaiset olemme jatkuvasti varpaillamme, sillä meidän tulee koko ajan muistaa, että toiselle kumartaminen on toiselle pyllistämistä.
Odotellessani Kansallisteatterin aulassa näytelmän alkua, pulppusi mieleni useita kysymyksiä: Onko Sumu-näytelmä minulle paras vaihtoehto?
Ymmärränköhän mitään koko esityksestä? Saanko tästä mitään irti? Jokseenkin ennakkoluuloiset ja epäilevät aatteeni unohtuivat heti, kun teatterin katsomoiden ovet avautuivat.
Vastaa