Johdanto
Vuonna 3079 maapallolla on meneillään paha kriisitilanne joka tulee tuhoamaan koko maapallon ja kaiken siellä elävän aikanaan. Osa ihmisistä on seonnut ja he tuhoavat kaiken, joka heidän eteensä tulee.

Ihmisiä yritetään evakuoida toiseen ulottuvuuteen paikkaan nimeltä Crystal City. Tällä yritetään pelastaa ihmiskunta ja kaikki tieto mitä olemme vuosien saatossa keränneet maapallolta.

Ote
Käännyin vartijaa kohti, joka nosti päänsä tiskin takaa ja olin varma, että jäin kiinni.

Sitten hän vain tokaisi, että heillä on taas ollut jotain ongelmia kulkulupien kanssa ja painoi nappulaa, jolla ovet avautuivat automaattisesti.

Voi luoja, se oli lähellä, kauhistelin itselleni, mutta nyt kun tilanne oli kuitenkin ohi, aloin melkein nauraa.

Helpotuin, sillä en ollut uskoa, että pääsin juuri todella vartioidun ja salaperäisen avaruuslaitoksen suljetulle puolelle.

Kun sain rauhoituttua, mielenkiintoni taas kasvoi ja päätin käydä katsomassa, mistä tässä paikassa oli kyse.

Jatkoin käytävää jälleen eteenpäin ja seurasin samaa sinivihreää viivaa. Molemmin puolin käytävää oli useita huoneita isoine ikkunoineen.
Osassa huoneista oli vain tietokoneita ja tutkijat katsoivat niitä ja keskustelivat keskenään.

Kaikkialle pääseminen vaatii sisäänkirjautumista, mutta onneksi tunsin käyttöjärjestelmän.

Onnistuin hakkeroimaan kirjautumisen ohi ja pääsin käsiksi koneen toimintoihin. Selailin sitä hetken aikaa, jonka jälkeen tilasin hissin itselleni.

Sitten kuulin käytävältä ihmisten puhetta ja askelten tulevan minua kohti. Paniikki iski taas ja kirjauduin äkkiä koneelta ulos ja käännyin odottelemaan juuri tilaamani hissiä.

Olin kuolla jännityksestä ja paikallani pysyminen tuntui mahdottomalta. Luulin, että jäisin varmasti kiinni, koska minulla ei ollut valkoista tohtorin takkia, kuten kaikilla muilla tässä paikassa. Yritin kaikkeni, etten vaikuttaisi hermostuneelta.

Sitten miehet saivat keskustelunsa päätökseen ja oloni oli entistäkin tukalampi. Jalkani alkoivat täristä ja tuijotin lattian laatta rakoja laskien sekunteja mielessäni, koska hissi saapuisi.

Tiktak Kello kilahti ja hissin ovet avautuivat. Samalla sekunnilla ampaisin hissiin ensimmäisenä, jotta voisin hissimatkan seisoa valkotakkisten miehien takana, missä oloni olisi mahdollisesti edes vähän rennompi.

Nojasin selkä hissin takaseinää vasten ja katselin kauhuissani miehiä, jotka katselivat minua takaisin vähän hämmentyneen näköisenä.

Sitten toinen heistä kysyi, olenko yksi niistä harjoittelijoista. Olin alkuun ihan kauhusta jäykistynyt, mutta valehtelin hänelle myöntävällä vastauksella.

Hissi matka alkoi täydessä hiljaisuudessa, enkä huomannut edes taputtavani jalallani hissin lattiaa hermostuneesti ennen kuin toinen miehistä katsoi sitä kiinnostuneena.