Johdanto
1900-luvun vaihteessa Saksan johtajilla Bismarckilla ja Vilhelm II:lla oli aivan eri näkemys Saksan johtamisesta. Bismarck toi Saksaa johtaessaan esille myös omat pelkonsa tavoitteensa rinnalla

kun taas Vilhelm II vei tavoitettaan määrätietoisesti ja raivokkaasti eteenpäin. Saksan ulkopolitiikka jakoi mielipiteitä ja vaikutti myös johtajien asemaan ja arvostukseen.

Bismarckin ulkopoliittinen tavoite Saksalle oli, että kaikki maat tulisivat poliittisesti riippuvaisiksi siitä. Lisäksi hän halusi, ettei kukaan uskaltaisi liittoutua tätä vastaan.

Bismarck antoi kuitenkin selvän syyn siihen, miksi halusi näin tapahtuvan, sillä hän kertoi julkisesti pelkäävänsä liittoumia Saksaa vastaan.

Ote
Tämä aiheutti kuitenkin Saksassa kritiikkiä, sillä tavoite sulki pois uusien alueiden valloittamisen. Sen sijaan, kun Vilhelm II pakotti Bismarckin jättäytymään pois vallasta, hän sai paljon suosiota.

Tähän syynä oli muun muassa se, että hän maalasi aivan uudenlaisen kuvan Saksasta, johon vaikutti vahvasti nationalismi ja imperialismi.

Bismarckin Saksa oli ollut liittotasavalta, mutta Vilhelm II:n Saksa oli uusi, nuori kapinallinen. “Saksa on nuori ja kasvava maailmanvalta” viittaa siihen, että Saksa halusi alkaa laajentua.

Se siis kasvaisi edelleen. Tätä ajatusta vahvisti se, että Saksan taloudellinen ja sotilaallinen vahvistuminen teki siitä suurvaltana vahvan. Jopa niin vahvan, että se järisytti pahasti Euroopan suurvaltojen voimatasapainoa.

Vilhelm II kertoo myös, että isänmaalliset saksalaiset eivät sallisi, että Saksalle asetetaan rajoituksia, mikä viittaa sekä maallisiin rajoituksiin että sotilaallisiin, teollisiin ja poliittisiin rajoituksiin.