Johdanto
Mika Waltarin moderni runo Antinous (Valtatiet 1928) syventyy nuoruusaikojen hyviin hetkiin sekä kaipuuseen.

Runon kielikuvat yhdistävät rakkauden tunteet ihaniin nuoruusaikoihin. Runo on moderni ja sen tyylisuuntaus heijastuu modernismiin.

Waltarin runossa runon puhuja muistelee nuoruutta. Hän sanallistaa mielialaansa, tunteitaan ja ajatuksiaan.

Sanat paljastavat puhujan ylistäen asioita, joita hän ihailee nuoruudessa.

Puhuja puhuu ikuisesta nuoruudesta, jolla hän viittaa siihen, ettei hän olisi halunnut tai haluaisikaan sen koskaan loppuvan.

Hän pystyy tuntemaan ja näkemään sen mielessään ihan kuin eilisen, koska se on jäänyt tärkeänä pysyvästi muistiin ja mieleen.

Puhuja kaipaa varmasti tiiviitä ystävyyden sekä ilon hetkiä, jotka voi päätellä sanoista “Oodi ilolle”.

Hän ajattelee nuoruuden myös niin, ettei se koskaan lopu ja pysyy aina elämässä mukana.

Runossa on kaksi säkeistöä, joissa on yhteensä 14 säettä. Yhden säkeen sanamäärä vaihtelee koko runon ajan yhdestä sanasta neljään sanaan.

Runo on vapaarytminen, koska siinä esiintyy paljon asennevaihdoksia sekä puhenomaisuutta.

Tämä tekee runon tunnelmasta rauhallisen ja vapaan. Runon kieli on kirjakieltä. Siinä on moderneja asioita, kuten over-all, joka tarkoittaa kokohaalaria sekä auto.

Säkeet “loistoauton mahtavaa” ja “mielettömässä vauhdissa” kuvaavat, kuinka vauhdikasta ja loistavaa nuoruuden aika on, eikä kukaan ole sitä pysäyttämässä. Loistoauto merkitsee kielikuvana nuoruutta.