Johdanto
Karttakuvasta näemme, että mitkä uskontokunnat vaikuttavat euroopassa eri alueilla. Englannissa, Walesissa ja osassaa Pohjois-Irlantia vaikuttaa anglikaaninen kirkkokunta joka syntyi Englannin reformaation myötä.
Ote
Saksassa, Sveitsissä, pohjoismaissa, Islannissa ja Baltiassa vaikuttavin uskontokunta on luterilaisuus, joka on levinnyt kyseisille alueille mm. pappien ja maallisten hallitsijoiden mukana.
Ortodoksisuuden kannatus jakautuu Itä-Euroopan maihin, joita aiemmin hallitsi Bysantti eli Itä-Rooman valtakunta, jonka aikana ortodoksisuudesta tehtiin alueen pääuskonto.
Vastaa