Rautateollisuuden kehitys | Essee | Arvosana 9

Johdanto
Rautateollisuuden runsaus merkitsi valtion vaurautta ja menestystä 1800-luvulla. Iso-Britannia menestyi ensimmäisenä tosi hyvin rautateollisuudessa, koska sillä täyttyivät teollistumisen edellytykset.

Katkelma
Saksa ja Yhdysvallat vielä tuolloin eivät oikein menestyneet raudantuotannassa kuten Iso-Britannia, sillä heillä ei ollut niin suurta tarvetta sekä oikeanlaiset edellytykset puuttuivat.

Kuitenkin vuonna 1871 Saksa yhdistyi, jolloin valtio halusi teollistua, ja niin syntyi myös tarve raudalle, mikä selittää niin suuren harppauksen raudantuotannossa.

Yhdysvaltojen suurta raudantuotannon kehitystä selittää suuri siirtolaisuuden määrä Yhdysvaltojen suntaan 1800-luvun loppupuolella.

Siirtolaisuus johtui siitä, että Yhdysvalloista sai hyvin halvalla alkuperäiskansojen maita, sillä maa haluttiin pikaisesti asuttaa. Yhdysvaltoihin muutettiin myös muista syistä.

Saat ilmaisen pääsyn tehtävään

Lataa yksi omista tehtävistäsi ja käytä sitä. Se kestää vain 2 minuuttia