Johdanto
Istuin bussissa melko takana. Olin päässyt ikkunapaikalle ja kuulokkeet korvillani katselin liikkuvia maisemia. Ah, ihana tyhjä vieruspaikka.

Ei kuitenkaan kauaa. Seuraavalta pysäkiltä kyytiin nousi kovaa ja ärsyyntyneesti puuskuttava mies.

Ote
Mies istahti raskaasti viereiselle penkkiriville. Kuulokkeet edelleen korvillani, kuulen kuinka mies mutisee puuskuttaen vieressäni.

“Perkele näitä bussilinjoja, mikään ei kulje ajallaan ja aina saa odottaa.” Päätin olla yhtymättä keskusteluun, mutta närkästynyt lausahdus jäi mieleeni.

Onko se helpompaa meille suomalaisille taipua yleiseen negatiiviseen ajatteluun? Tarvitsemmeko negatiivisuutta saadaksemme äänemme kuuluviin?