Johdanto
En muista hetkeä jolloin sen opin, mutta ehkä noi viiden vuoden paikkeilla. Olin harjoitellut sitä jo pitkään vanhempieni kanssa ennen ensimmäistä luokkaa, niin aakkosia kuin erilaisia sanojakin.

Heti koulun alkaessa esiintyi jo ongelmia lukemisen kanssa, joten sain siinä pitkään apua. Ajan kanssa kehityin lukemisessa ja se tuntui hyvältä pitkän harjoittelun jälkeen.

Osattuani lukea jo hetken huomasin toisen ongelman mikä vaivaa vieläkin, mutta ei niin paljoa, joka on luetun tekstin ymmärtäminen.

Nykyään on helpompi tajuta mitä lukee, kun on saanut erilaisia keinoja millä sitä parantaa. Suurimman avun olen tietenkin saanut koulusta niinkuin myös vanhemmiltani, jotka ovat patistaneet minua eteenpäin.

Muistan parhaan lukukokemukseni hyvin. Keväällä sain siskoltani kirjan Mike Tysonin elämänkerta, joka piti palauttaa kirjastoon. Matkalla sinne aloin selailla kirjaa ja kiinnostuin siitä.