Johdanto
Herään aamulla. Laitan spotifystä musiikkia soimaan, jotta päiväni lähtisi paremmin käyntiin. Kävelen alakertaan syömään aamupalaa.

Teen aamutoimeni, ja olen valmis lähtemään kouluun. Matkalla kouluun näen mainoksen mielenkiintoisesta taidenäyttelystä.

Ajattelen, että tuolla olisi kiva käydä. Pääsen kouluun ja menen suoraan elokuvatyön kurssille. Tunnilla käydään läpi elokuvia ja elokuvakokoja.

Ote
Läksyksi saan katsoa elokuvan kotona ja ottaa talteen kaikki kuvakoot. Äidinkielen ja kirjallisuuden tunnilla saan tehtäväksi kirjoittaa kulttuurielämänkerran. Joten tästä se lähtee. Koulun jälkeen lähden tanssitreeneihin.

Tanssin jälkeen lähden bussilla kotiin, ja näen taas saman mainoksen mielenkiintoisesta taidenäyttelystä. On perjantai, ja kotona katsotaan illalla elokuvaa.

Samalla voisin tehdä elokuvatyön läksyn elokuvan kuvakoista, koska se hoituu hyvin samalla. Kaikki päivät menevät aika lailla samalla tavalla. Kulttuuri on kaikkialla ympärillämme, vaikka emme sitä tajuisi.