Johdanto
Jari Järvelä käsittelee terävästi satiirisessa kolumnissaan “Tutisevat utareet! Kristuksen mopo!” (Etelä-Suomen Sanomat 16.1.2016) kiroilua ilmiönä Suomessa.

Kirosana on karkea voimasana, jonka tarkoitus on tehostaa ilmaisua. Useat suomen kielessä nykyään kirosanana tunnetut ilmaisut eivät ole alun perin olleet kirosanoja vaan ovat ajan myötä muuttuneet sellaisiksi.

Miksi ihmiset sitten kiroilevat. Kiroilemisen syyt riippuvat aina henkilöstä sekä tilanteesta. Osa ilmentää voima sanoilla omaa persoonallisuuttaan, tunteitaan tai omia arvojaan.

Esimerkiksi armeijassa, kouluissa tai joillakin työpaikoilla kiroilu liittää ihmisen yhteen muiden kanssa, koska kiroilun avulla ilmaistaan rehellisesti ja sensuroimatta oma tunnetila.