Johdanto
Theodore John Kaczynski syntyi vuonna 1942 ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Chicagon esikaupunkialueella. Hänen vanhempansa olivat puolalaista siirtolaissukua ja hänellä oli yksi nuorempi veli.

Huippuälykäs mutta eristäytyvä Kaczynski osoitti kouluaikanaan matemaattista lahjakkuutta ja kiinnostusta pienten räjähteiden valmistamiseen.

Vuonna 1962 hän suoritti alemman tutkinnon Harvardissa, ja valmistui lopulta matematiikan professoriksi Michiganin yliopistosta.

Syksyllä 1967 Kaczynski sai apulaisprofessorin paikan Kalifornian Berkeleyn yliopistosta, mutta lopetti opetustyönsä vain kahta vuotta myöhemmin.