Johdanto
Jokainen ihminen on arvokas. Ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi oikeus elamaan, ajatteluun, perheen perustamiseen seka oikeus ilmaista oman mielipiteen.

Oikeuksiin kuuluu myos oikeus koulutukseen, tyontekoon ja riittavaan elintasoon. Asiat, jotka rikkovat ihmisoikeuksia ovat kiduttaminen, orjuus, ihmiskaupat ja syrjinta.

Jokainen ihminen on yhdenvertainen eli on yhta arvokas. Kaikki ihmiset ovat saman arvoisia, ja silla ei ole valia mista maasta sina olet kotoisin, mika on ihon varisi, minka ikainen olet, mihin uskot tai mita sukupuolta ja seksuaalista suuntautumista edustat.

Ihmisoikeuksia ei aina kuitenkaan kunnioiteta. Ihmisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ei aina toteudu. Joissakin maissa erilaisiin vahemmistoihin kuuluvia ihmisia syrjitaan tai jopa kidutetaan tai tapetaan.

Syrjinta tarkoittaa yksittaisen ihmisen tai ihmisryhman kiusaamista, vaheksymista tai torjumista. Jos ihminen katsotaan olevan syrjaytynyt se tarkoittaa, etta ihmisen joutuneen tyon, koulutuksen, ystavapiirin, harrastuksen tai yhteiskunnan ulkopuolelle.

Rasismilla tarkoitetaan syrjintaa, jonka perusteena on toisen ihmisen ihonvari tai muut fyysiset piirteet tai hanen etninen taustansa.

Ihmisia syrjitaan myos kielen, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella.