Johdanto
Valtiotieteen tohtori Heli Vaaranen kirjoittaa Ylen verkkosivuilla julkaistussa kolumnissaan lasten hankinnasta ja siihen liittyvästä epävarmuudesta puolisoiden välillä.
Kirjoitus käsittelee tilannetta, jossa suhteen toinen osapuoli haluaisi lapsen, mutta toinen koe vielä olevansa valmis siihen.
Ote
Vaaranen perustelee teesiään siitä, että lapsen hankintaa ei kannata lykätä kumppanin viivyttelyn takia, vaan tehdä oma päätös, monella tapaa.
Hän on itse valtiotieteen tohtori, sosiaalitieteilijä ja psykoterapeutti. Tutkinnot antavat jo hänelle itselleen vahvan auktoriteettiaseman.
Vaikka kyse on hyvin henkilökohtaisesta aiheesta, Vaaranen ei tuo esille omia kokemuksiaan. Rivien välistä on kuitenkin luettavissa, että sellaisia mahdollisesti on.
Teksti lähtee liikkeelle yhteisöstä, tässä tapauksessa suomalaisista, ja etenee sitten yksilöön.
Vastaa