Johdanto
Herään maanantaiaamuna kymmentä vaille kahdeksalta. Käyn tekemässä aamupalan, vaihdan päivävaatteisiin sekä avaan tasan kahdeksalta tietokoneen, ja oppitunti alkaa.

Koulun jälkeen teen läksyt, jonka jälkeen voin rauhassa viettää iltaani kotona. Tällaista oli opiskelu silloin, kun jouduimme opiskelemaan etänä vallinneen tilanteen vuoksi.

Moni asiasta tietämätön voisi ajatella, että kyseinen toimintamalli olisi juuri täydellinen stereotyyppiselle introvertille, mutta aivan näin mustavalkoinen asia ei ole kyseessä.

Ihminen on sosiaalinen eläin, ja tarvitsee ihmiskontakteja, joko kasvokkain tai koneella.

Etäopiskelun ja -työskentelyn aikakautena muiden ihmisten aito kohtaaminen oli hankalaa, kun käytännössä ainoat vaihtoehdot ihmiskontaktien saavuttamiseen olivat viestittelysovellukset sekä videopuhelut.

Ote
Hiljaisuus kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja on mielestäni jopa tärkeä osa suomalaisuutta. Yksi suomalaisten stereotypioista maailmalla on liiallinen ja jopa kiusallisuuden puolelle menevä hiljaisuus.

Loukasmäen tekstissä psykologi Pohjanheimo linjaa, että kuuntelemisen taito korostuu hiljaa oltaessa. Lähiopetuksessa ollessamme tämä piti hyvinkin paikkansa, mutta hiljaisuus etäoppitunneilla ei aina merkinnyt vain hyvää.

Moni saattoi tehdä samalla jotain ihan muuta, ja tämä paljastui hiljaisuudella opettajan puhutellessa opiskelijaa.

Meidänkin tunneillamme muutamat valitsivat hiljaa pysymisen ja toisten ajatuksille tilan antamisen opettajan kysyttyä jotakin.

Ihminen on todellakin sosiaalinen eläin, joka tarvitsee kontakteja toisten ihmisten kanssa, oli sitten kuinka introvertti tahansa.

Etäjakson aikana fyysiset kontaktit olivat melko hankalia, ja moni vältti niitä viimeiseen asti. Meneillään olevan tilanteen takia moni kommunikoi ja haki kontakteja ystäviinsä joko viestisovelluksilla, tai videopuheluiden avulla.

Viestisovelluksilla viestinnässäkin on hyvät ja huonot puolensa. Sosiaalipsykologi Pohjanheimon mukaan viestintävälineiden lisääntyminen on lisännyt keskustelun vauhtia ja helppoutta, mutta samalla madaltanut kynnystä loukkaavalle puheelle.

Tämä ongelma ei omasta mielestäni ainakaan korostunut hirveästi. Itse suosin kontakteissa, niin koulu- kuin vapaa-ajalla, videopuheluita.

Videopuhelussa keskustelu on reaaliaikaista, ja aidompaa kuin viestitellessä. Videopuhelussa myös kommunikoinnissa tärkeät kehon kieli ja muut eleet näkyvät, mitkä mahdollistavat hedelmällisemmän keskustelun.

Videopuhelut eivät varmasti monen mielestä ole mukavia, jos ei tunne keskustelun toista osapuolta.

Moni ihminen jolle täysin tuntemattomille ihmisille puhuminen on jo kasvokkain hankalaa, saattoi kokea pelon tunteita jos ja kun joutui tekemään ryhmätöitä videopuhelun välityksellä.

Kommunikointi on hankalaa, kun ei tiedä mitä sanoa, ja mitä muut ajattelevat siitä mitä sanoo. Kommunikoinnille elintärkeät kehonkieli ja -eleet olivat täysin hukassa, ja videopuhelun välityksellä kommunikoinnista tuli taitolaji, jossa moni ei loistanut.