Johdanto
Teatteri on yksi maailmanlaajuisesti tunnettu taidemuoto. Siinä esiintyjät esiintyvät livenä yleisön edessä.
Teatterin eri osa-alueisiin voi kuulua perinteisen näyttelemisen lisäksi myös tanssia, musiikkia, oopperaa tai sirkusta.
Ote
Teatteri on kutsumusala johon kuuluu valtavasti eri osa-alueita. Varsinkin isoissa teatterirakennuksissa on paljon eri ihmisiä erillaisissa hommissa.
Vaikka yleisö näkeekin pääosin vain esiintyjät näyttämöllä, niin hyvän teatteriesityksen saavuttamiseksi tarvitaan myös paljon muutakin henkilökuntaa kuten maskeeraajat
puvustajat, lavastajat, käsikirjoittajat, ohjaajat, markkinointi, ääni ja valo suunittelijat.. Näitä ei yleisössä istuessa tule usein edes mietittyä vaikka näillä kaikilla onkin valtavan suuri merkitys teatterissa.
Vastaa