Johdanto
Kiusaaminen koulussa on asia jota kokee valitettavan moni nuori jopa koko koulunkäyntinsä ajan.

Kiusaamista voi olla monenlaista, sekä nykymaailman digitalisoituminen ei ole auttanut asiaa vaan pahentanut.

Kiusaamista on monenlaista ja kaikki niistä ovat tasavertaisesti kauheita. Moni kiusattu kärsii kiusaamisen aikana sekä sen jälkeen.

Jotkut eivät ikinä pääse yli kokemastaan kiusaamisesta ja tällaiseen mahdollisesti trauman jättämään toimintaan ei puututa tarpeeksi monen mielestä.

Ote
Kesäloma on kaikille riemun aikaa ja rentouttavan loman jälkeen on mukava päästä kouluun opiskelemaan ja tapaamaan kaikkia kavereita. Mutta onko kaikkien kohdalla näin?

Vastaus kysymykseen on valitettavasti ei. Veikkauksen 21.8.2017 “Yhdenkään nuoren ei pitäisi joutua kohtaamaan kiusaamista”

kirjoittamassa kiusaamiseen liittyvässä tekstissä aloitetaan vahvasti kertoen että moni nuori lähtee kesäloman jälkeen kouluun ahdistunein ja pelokkain mielin.

Voi suoraan sanoa ettei kukaan tällaista itselleen toivo eikä täten pitäisi toisellekkaan.

Kuvittele pelkääväsi kesäloman loppumista ja kouluun menemistä.