Johdanto
Minä olen Ella Matleena Kauppinen, ikää 15-vuotta, jalkapohjista päälaelle matkaa 167 ja puoli cm.

Jään lyhyemmäksi, kuin kasvuennusteessani lupailtiin, enkä oikein tiedä miten asiaan suhtautua.

Minusta piti tulla pitkä niin kuin äiti ja isä ja kaikki muutkin meidän suvussa. Täytynee tyytyä kääpiön rooliin.

Hiukseni ovat klassisen maantienharmaat, mutta henkilökohtaisesti ihan pidän niiden väristä.

Silmäni eivät ole pienet mutteivät suuretkaan, ihan nätit omassa epämääräisen vihertävässä sävyssään.

Ote
Mutta entä kuoren alla, kuka oikeasti olen? Millainen on se sisus, joka ohjaa toimintaani ja vastaa läsnäolostani?

Nämä ovat kysymyksiä, joihin on toisinaan hyvinkin vaikea vastata.

On hankalaa kertoa, mikä minussa on oikeasti omaa itseäni, ja mikä sellaista, mitä muut sanovat minun olevan.

Mitkä piirteet kumpuavat syvältä sisimmästäni, mitkä ovat päälle liimattuja tai kuvitelmaa. Raja on häilyvä ja vaikea piirtää.

Ajattelen aina olevani itsetietoinen ja kypsä, mutta se ei ole koko totuus. En vielä täysin tiedosta kuka on Ella Kauppinen

tai mitä hän elämältään haluaa. Epätietoisuudesta ja sen aiheuttamasta turhautumisesta huolimatta, hyväksyn itseni ja keskeneräisyyteni.

Mitä muutakaan voisin tehdä? Minä kasvan ja muovaudun, toivottavasti kohti sellaista minää, josta voin elämäni loppusuoralla olla aidosti ylpeä.

Joitakin piirteitä voin kuitenkin käsi sydämellä kutsua omikseni. Voin muun muassa allekirjoittaa sen, että olen perusluonteeltani kiltti.

Nuorempana kiltteyteni ajoi minut usein tilanteisiin, joissa tunsin oloni hyväksikäytetyksi.

Minulta udeltiin toisten salaisuuksia, koska muut tiesivät, että en uskaltanut sanoa vastaan.

Joskus tunsin puristavaa ahdistusta, koska pelkäsin etten voisi miellyttää kaikkia.

Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut, ettei minun tarvitse tehdä aina niinkuin muut toivovat minun tekevän.

Olen oppinut sanomaan ei, ja vaatimaan oikeuksiani kaikissa kanssakäymisissä.

Kieltäytyminen ei tee minusta ilkeää tai heikkoa, päinvastoin, osaan puolustaa itseäni paremmin.

Kiltteys on voimavara, jota haluan itsessäni jatkuvasti kehittää, ja jonka tiedän kantavan minua elämässä pitkälle.

Haluan tuoda muiden päiviin iloa ja ystävällisyyttä, ja välttää turhaa vihamielisyyttä.

Uskon ja tiedän, että jos ihmiset kohtelisivat toisiaan kauniimmin ja välittäisivät ympärilleen enemmän lämpöä kuin vihaa, olisi kaikkien helpompi hengittää.