Johdanto
Esko Valtaoja puolustelee Talvivaaran mainetta kolumnissaan "Nälkämaan kaivos". Kolumnissa tuodaan esille entiseen Talvivaaraan ja nykyiseen Terrafameen kohdistuvia harhaluuloja.
Kolumni on julkaistu Turun Sanomissa 22.11.2016, jolloin Talvivaarasta luontoon päässeet ympäristösaasteet olivat vielä hyvinkin ajankohtainen keskustelun aihe.
Ote
Tapauksesta tiedetään maailmanlaajuisesti ja siitä keskustellaan politiikassa vielä nykyäänkin. Terrafamen nykyinen toiminta on kuitenkin jäänyt huomioimatta mediassa.
Valtaoja väittää, että Terrafamesta on jäänyt vain huono puoli elämään ihmisten muistikuvissa. Suomen kansa tuntuu Valtaojan mielestä jääneen pimentoon Terrafamen tekemästä sovitustyöstä ympäristösaasteiden osalta.
Terrafame on saanut kuriin ympäristösaasteet, tuonut tuhansia työpaikkoja ja tienannut voittoa Suomen valtiolle toiminnallaan.
Vastaa