Johdanto
Kun puhutaan abortista, se herättää monia erilaisia mielipiteitä. Toiset ihmiset ovat sitä vastaan ja toiset ovat sen puolella. Miksi näin on?
Abortti eli raskauden keskeytys tarkoittaa raskauden keinotekoista päättämistä poistamalla alkio tai sikiö kohdusta silloin, kun abortoitavan ei tiedetä kuolleen kohtuun ennen keskeytystä.
Ote
Johanna Nummisen kirjoittamassa uutisessa lapsenmurhasta 30 vuodeksi vankilaan joutunut raiskauksen uhri todettiin syyttömäksi (yle.fi 20.8.2019) kerrotaan El Salvadorissa asuvasta naisesta, joka synnytti 18-vuotiaana lapsen, joka todettiin kuolleeksi.
Naista epäiltiin abortin teosta, joka on todella laitonta El Salvadorissa, vaikka naisen oma henki olisi vaarassa. Abortista saa 2-8 vuoden tuomion.
Nainen ei ollut huomannut raskaana olemista, koska hänellä oli raskauden aikana vuotoja, jota hän luuli kuukautisiksi. Nainen ehti kuitenkin olla jo 33 kuukautta vankilassa ennen kun oikeus viime vuonna kumosi tuomion menettelytapavirheiden vuoksi. En ymmärrä, miksi abortin teko on laitonta, jopa siinä tilanteessa, jos on joutunut raiskatuksi.
Vastaa